PERINNEKILLAN VUOSIKOKOUS 26.2.2020

Keskiviikkona 26.2.2020 pidettiin Etelä-Kymenlaakson Sotilaspoikien Perinnekilta ry:n vuosikokous Haminan Sotilaskodin Yläsalissa.

Tilaisuus alkoi kahvituksella klo 16.30, sotilaskotisisarten tarjoilemana. Maukkaat olivat tarjonnaiset.

Etelä-Kymenlaakson Veteraanikuoro esitti arvokkaasti kappaleet ”Kaikukohon laulu maamme” ja ”Nuoret sankarit”. Veteraanikuoroa johti Erkki Kapiainen.

Perinnekiltamme puheenjohtaja Matti Haapanen piti perinnekillan toiminnasta tilannekatsauksen.

Reserviupseerikoulun tervehdyksen toi everstiluutnantti Tommi Sikanen, kertoen samalla nykyisestä varusmieskoulutuksesta.

Varsinaisen vuosikokouksen avasi Matti Haapanen.

Vietettiin hiljainen hetki viime vuoden aikana joukostamme poismenneiden kiltalaisten muistoksi. Henkilöt olivat Ragnar Backström, Jan Ehrnrooth, Juhani Hellsten, Pauli Hämäläinen, Esko Jalonen, Kalervo Laurila, Esko Mansikka, Sakari Parikka, Hemmo Taka, Pekka Talsi, Oiva Virtanen ja Seppo Vuorela.

Ansiomitalien jaon suorittivat Sotilaspoikien Perinnekillan toiminnanjohtaja Ilkka Kaapro ja Matti Haapanen, Pentti Snyggin toimiessa avustajana. Sinisen risti ja Sotilaspoikaristi luovutettiin Veikko Toikalle, Perinneliiton kultaisen ansiomitali Matti Haapanen ja Lasse Mäkelä, Perinneliiton hopeinen ansiomitali Antti Mahalakoivu, Pekka Mänttäri, Nuutti Kiviharju, Matti Porkka ja Tero Tilli, Perinneliiton pronssisen ansiomitali Saara Laine, Heikki Metsälä ja Hannu Pentti sekä pöytästandaari Matti Paanaselle.

Perinneliiton toiminnanjohtaja Ilkka Kaapro toi kokoukseen Perinneliiton terveiset.

Vuosikokouksen puheenjohtajaksi valittiin everstiluutnantti evp. Pentti J Virtanen, joka johti kokouksen totutun reippaasti. Kokouksen sihteeriksi valittiin perinnekillan sihteeri Pentti Snygg.

Kokouksessa käsiteltiin yhdistyksen sääntöjen 10 §:ssä mainitut asiat. Matti Haapanen kävi läpi Toimintakertomuksen vuodelta 2019. Tuloslaskelman ja taseen esitteli taloudenhoitaja Harri Kytömäki. Toiminnantarkastajien lausunnon luki toiminnantarkastaja Erkki Eskolin. Tilinpäätös vahvistettiin ja vastuuvapaus myönnettiin hallitukselle ja muille vastuuvelvollisille. Käsiteltiin Matti Haapasen johdolla vuoden 2020 toimintasuunnitelma ja Harri Kytömäen johdolla talousarvio vuodelle 2020. Jäsenmaksun suuruudeksi päätettiin 20 € varsinaisilta jäseniltä ja 10 € perhejäseniltä.

Hallituksen puheenjohtajaksi valittiin yksimielisesti Matti Haapanen.

Hallitukseen valittiin Risto Rahkonen (henkilökohtainen varajäsen Matti Värri), Pentti Snygg (Aimo Kiukas), Leif Häggblom (Seppo Järvisalo), Esko Nevamaa (Pentti Järviö), Lasse Mäkelä (Seppo Raanti), Harri Kytömäki (Unto Kallioniemi), Matti Paananen (Ossi Yrjönen), Tuomo Pesari (Pertti Pekkola), Terttu Ravi (Jarmo Linturi) ja Tero Tilli (Jaakko Lappi). Toiminnantarkastajiksi valittiin Erkki Rautamaa (Timo-Jussi Talsi) ja Erkki Eskolin (Olavi Pekurinen).

Kokouksessa läsnä noin 50 henkilöä.

Teksti Matti Paananen

Kuvat Matti Paananen ja Pentti Snygg

 

 

 Iloiset sotilaskotisisaret hoitivat hienosti kahvitarjoilun.

 

Veteraanikuoro valmistautumassa laulamaan.

 

Väkeä jo kokoontunut.

 

Puheenjohtajamme Matti Haapanen kertomassa perinnekiltamme tämän hetkisestä tilanteesta.

 

RUK:n edustaja everstiluutnantti Tommi Sikanen saa puheenjohtajalta killan kirjan "Tiet isäin".

 

Hallituksen jäsen Lasse Mäkelä saamassa Perinneliiton myöntämän kultaisen ansiomitalin Matti Haapaselta ja Ilkka Kaaprolta.

 

Veikko Toikka on saanut Sinisen Ristin ja Sotilaspoikaristin.

 

On puheenjohtajamme Matti Haapasen vuoro saada Perinneliiton kultaisen ansiomitali.

 

Palkitut vasemmalta Matti Paananen, Lasse Mäkelä, Veikko Toikka, Antti Mahalakoivu, Pekka Mänttäri, Nuutti Kiviharju, Matti POrkka,

Tero Tilli, Saara Laine ja Heikki Metsälä.

 

Vasemmalta Antti Mahalakoivu, Pekka Mänttäri, Nuutti Kiviharju, Matti Porkka, Tero Tilli, Saara Laine, Heikki Metsälä ja Hannu Pentti.

 

Ilkka Kaapro kertoo Sotilaspoikien Perinneliiton terveisiä.

 

Kokousväkeä.

 

Vuosikokouksen puheenjohtaja Pentti J Virtanen.

 

Vasemmalta Ilpo Kaapro, Matti Haapanen, taloudehoitaja Harri Kytömäki, Pentti J Virtanen ja Pentti Snygg.

 

Taloudenhoitaja Harri Kytömäki kertoo killan taloudellisesta tilanteesta.

 

Toiminnantarkastaja Erkki Eskolin.

 

Sihteerin kynä vaikenee nuijan kolahdettua - kokous on pidetty.

 

 

 

Liity jäseneksi tai kannatusjäseneksi?

Etelä-Kymenlaakson Sotilaspoikien Perinnekilta ry

Yhteystiedot

Puheenjohtaja Matti Haapanen
Koskenniskantie 1, 48400 Kotka
0500 655 913
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

Sihteeri Pentti Snygg
Vapakuja 3 B, 49490 Neuvoton
040 556 6961
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.