MARKKINATELTTA TOIMII HAMINASSA

Etelä-Kymenlaakson Sotilaspoikien Perinnekilta on rahoittanut perinnetoimintaansa muutenkin kuin pelkillä jäsenmaksuilla.

Perinnekilta aloitti 1990-luvun alkupuolella myyntitoiminnan markkinoilla ja muissakin tilaisuuksissa Juhani Pitkäseltä saadulla asuntovaunulla, josta rakennettiin talkoilla myyntivaunu.

Vuonna 1997 hankittiin Pitkäsen vaunun tilalle uusi, kuitenkin käytetty asuntovaunu, joka kunnostettiin ja katsastettiinkin myyntivaunuksi. Vaunun ohella oli käytössä myös teltta, jossa pystyttiin paistamaan makkaraa. Vaunussahan sitä ei voinut tehdä

Myyntiartikkelit olivat yleensä perinnetoimintaan liittyvät lippikset, pinssit, paidat ja erilaiset käyttöesineet sekä tietysti kahvi ja pulla sekä makkarat. Parhaiten tuottivat kahvi ja grillatut makkarat kuten nykypäivänäkin.

Myyntivaunu poistui myöhemmin käytöstä sen hankalan säilyttämisen ja liikuteltavuutensa vuoksi. Tilalle hankittiin uusi ja iso markkinateltta, joka palveli näihin päiviin asti. Vanhan teltan tilalle hankittiin uusi ja nykyaikainen teltta, joka on helppo ja nopsa kasata sekä purkaa eikä vie paljon tilaa.

Perinnekillan myyntivaunut ja teltat ovat olleet mukana Haminan Markkinoilla, Ruonalan Markkinoilla, Hamina Tattoossa ja monessa muussakin tilaisuudessa vuosien varrella. Onpa teltta ollut lainassa myös muilla järjestöillä ja yhdistyksillä.

Myyntivaunu ja markkinateltat ovat olleet näyttäviä logoineen, tehden samalla jäseniensä kautta perinnetyötä tunnetuksi vuosien varrella. Tämän on julkinen sana, radio ja paikallislehdetkin huomioineet.

Markkinatoimikunta koostuu jäsenistöstä ja nykyisin puheenjohtajana toimii Ari Korjula, varamiehenään Pekka Ivakko. Toiminnassa alusta asti mukana ollut Kaija Harjunen jatkaa edelleen aktiivisesti mukana.

Kiitos aktiiviselle ”markkinaporukalle”. Markkinatoiminta on jatkunut vuosia ja jatkuu edelleenkin, jotta voimme jatkaa perinnetyötä niin sotilaspoikien kuin pikkulottienkin  osalta.

Matti Paananen

 

Kuva ajalta jolloin oli vielä myyntivaunu sekä teltta käytössä. Keskellä vaaleassa puserossa seisoo Viljo Harjunen, joka on Markkinateltta-toiminnan idean isä. Kuva Tapio Raikkola.

 

Tänä vuonna käytöstä poistunut markkinateltta. Kuva Matti Paananen

Uuusi teltta, joka hankittu tänä vuonna 2021. Kuva Matti Paananen

Liity jäseneksi tai kannatusjäseneksi?

Etelä-Kymenlaakson Sotilaspoikien Perinnekilta ry

Yhteystiedot

Puheenjohtaja Matti Paananen
Lepikönkatu 1 as 8, 49400 Hamina
040 537 0098
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

Sihteeri Pentti Snygg
Vapakuja 3 B, 49490 Neuvoton
040 556 6961
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.