Puheenjohtajan Joulutervehdys 2021

                            

JOULUTERVEHDYS KILTALAISILLE

Vuosi 2021 on päättymässä. Olemme kokeneet ennalta arvaamattoman toimin-tavuoden. Osan toiminnoistamme olemme joutuneet siirtämään ja osan jättämään tulevaisuuteen.

Kiltamme mieleenpainuvin tapahtuma oli perinnepäivä 31. heinäkuuta. Sen merkitystä korosti Rajasuon muistokiven paljastamisen 30-vuotis tilaisuus. Tilaisuudessa oli mukana kiven hankkineen KYMEN JÄÄKÄRIPATALJOONAN KILLAN edustus. Toisena yli kiltarajojen tapahtuneena tilaisuutena haluan tuoda esiin Haminan Veteraanikiven muistohetken 16.10.

Pienemmätkin yhteistilaisuudet ovat osoittaneet yhteisömme altista talkoohenkeä, joka oivallisimmin on tullut esiin markkinateltalla.

Vuoden viimeisenä toimintatapahtumana on Rajasuon muistohetki torstaina 23.12. Rajasuo muistuttaa meitä kirjatun tekstin mukaisesti Kymenlaakson kotirintamalla menehtyneistä, jotka saivat surmansa venäläisten desanttien luodeista. Se myöskin muistuttaa alttiista uhrimielestä, jota sankareilta vaadittiin.

On muistettava, että muisto lisäksi velvoittaa meitä toimimaan siten, että osoitettu maanpuolustustahto on osaltaan omiaan estämään moisten kauheuksien tapahtumisen uudelleen.

Valmistautuessamme Jouluun muistakaamme lämmöllä kiltaystäviämme.

Kiitän kaikkia kiltatyössä mukana olevia ja tukijoita osoitetusta uurastuksesta maanpuolustushengessä.

Toivotan jäsenistölle perheineen HYVÄÄ ja RAUHALLISTA JOULUA sekä ONNELLISTA VUOTTA 2022

ETELÄ-KYMENLAAKSON SOTILASPOIKIEN PERINNEKILTA RY

Matti Haapanen   

puheenjohtaja

                                                                                    

Hyvää Itsenäisyyspäivää

Etelä-Kymenlaakson Sotilaspoikien Perinnekilta toivottaa jäsenilleen perheineen oikein rauhallista Itsenäisyyspäivää.

KUKKALAITTEEN LASKU RAJASUON MUISTOKIVELLE 23.12.2020

Etelä-Kymenlaakson Sotilaspoikien Perinnekilta ry laski perinteisesti kukkalaitteen Rajasuon muistokivelle.

Muistomerkki on pystytetty kymenlaaksolaisille kotirintamalla menehtyneiden muistoksi, jotka saivat surmansa venäläisten desanttien luodeista sotiemme 1939 – 1944 aikana.

Kiltamme puheenjohtaja Matti Haapanen johti tilaisuuden. Sihteeri Pentti Snygg asetti lyhdyn muistomerkin juurelle, jonka jälkeen suorittivat kukkalaitteen laskun Matti Haapanen, varapuheenjohtaja Risto Rahkonen ja Pentti Snygg.

Paikalla oli ainoastaan neljä henkilöä koronatilanteesta johtuen. Tilaisuus oli tästä johtuen lyhyt, mutta kuitenkin arvokas puheenjohtajan ”Joulusadun” myötä.

Rajasuon muistokiven historiaa

Kiltaveli Viljo Harjunen esitteli suunnitelmansa muistokivestä KymJp:n killan hallitukselle vuonna 1991. KymJp:n kilta innostui Harjusen suunnitelmasta ja lähti hankkeeseen mukaan. Tuolloin KymJp:n killan puheenjohtajana toimi kiltaveli Risto Auvinen vuosina 1991 – 1994.

Kilta hankki muistokiveen laatan. Itse kivi tuotiin Rajasuolle Harjusten kotitilalta Virolahden Kattilaisista.

Muistokivi paljastettiin 31.7.1991 Rajasuon laidalla. KymJp:n kilta huolehti ensin muistokivestä, kunnes 1993 perustettiin Etelä-Kymenlaakson Sotilaspoikien Perinnekilta, joka on huolehtinut siitä lähtien  muistokivestä.

Tuosta päivästä 31.7. tuli myös kiltamme perinnepäivä.

Samalla päivämäärällä 31.7.1944, ampuivat  venäläiset  desantit  17-vuotiasta sotilaspoika Arvo Harjusta kuolettavasti Rajasuon maastossa. Arvo ja Viljo Harjunen ovat veljeksiä.

Risto Auvinen on kirjoittanut ”Rajasuon muistokivi – Killan perinnepäivä” artikkelin Sotilaspoika-kirjaan, joka on 20-vuotisjuhlajulkaisu perinnekillan toiminnasta ajalta 1993 – 2013.

Puheenjohtajan johdolla toivotamme kiltamme jäsenille perheineen onnellista Uutta Vuotta 2021.

Kuvat ja teksti Matti Paananen

Vasemmalta Matti Haapanen, Risto Rahkonen ja Pentti Snygg.

 

 

 

PUHEENJOHTAJAN ITSENÄISYYSPÄIVÄTERVEHDYS

 

 

 

 

 

ETELÄ-KYMENLAAKSON SOTILASPOIKIEN PERINNEKILTA RY

 

Hyvät Kiltalaiset

Muistakaamme ja kunnioittakaamme Veteraanien ja samalla rakentajasuku-polven uhrauksia. He takasivat ja turvasivat Suomen ja siten loivat edellytykset tämän päivän elämisen muodolle.

Välittämällä, huolehtimalla ja keskinäisellä kunnioituksella voimme osoittaa toisillemme luottamuksemme tulevaisuuteen. Yhdessä perinteitä vaalien voimme suunnata pyrkimyksemme turvalliseen huomispäivään.

Itsenäisyyspäivän tilaisuudet ja kunniakäynnit järjestetään poikkeuksellisesti ilman suurta yleisöä. Toivon mahdollisimman monen voivan seurata tapahtumia eri tiedotusvälineissä.

 

Toivotan kiltalaisille perhekuntineen rauhallista Itsenäisyyspäivää 2020!

 

Matti Haapanen

puheenjohtaja

 

KUNNIAKÄYNTI RAJASUOLLA pe 23.12.2016

 

 

Perinteinen kunniakäynti Rajasuon muistomerkille pe 23.12.16.

Kokoontuminen muistomerkin pysäköintialueella klo 11.00. Siirtyminen muistomerkille, jossa lasketaan kukkalaite ja sytytetään kynttilä. Säävaraus.

Yhteyshenkilö Pentti Snygg, Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen., puh. 0405566961

Liity jäseneksi tai kannatusjäseneksi?

Etelä-Kymenlaakson Sotilaspoikien Perinnekilta ry

Yhteystiedot

Puheenjohtaja Matti Paananen
Lepikönkatu 1 as 8, 49400 Hamina
040 537 0098
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

Sihteeri Pentti Snygg
Vapakuja 3 B, 49490 Neuvoton
040 556 6961
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.