Historia

Suojeluskuntajärjestöön perustettiin jo 1920-luvulla poikaosastoja. Niiden tarkoituksena oli antaa kansalaiskasvatusta nuorille pojille toisin sanoen maanpuolustushengessä tapahtunutta urheilun, liikunnan ja maastoleikkien opettamista. Talvisodan moninaisissa tehtävissä olleita poikia kutsuttiin suojeluskuntapojiksi. Suojeluskunnan päällikkö kenraaliluutnantti Lauri Malmbergin päiväkäskyllä 17.9.1941 poikaosastojen jäsenten nimitykseksi vahvistettiin sotilaspoika.

Sotilaspojat olivat iältään 10 – 17 vuotiaita. Tehtävien laatu vaihteli tietenkin iän ja osaamisen tasosta riippuen. Pääasiallisesti suoritettiin lähetti- ja ilmavalvontatehtäviä, vartiopalvelusta, desanttien jäljittämistä ja tietenkin työpalvelua, johon kuului maaseudun väen auttaminen ja kaikenlainen romun keräys. Kaikesta oli pulaa. Osa pojista palveli sotatoimialueella. Vuonna 1944 Mannerheim esitti toivomuksen, että lukiolaispojat ilmoittautuisivat koulutukseen ilmatorjuntaan. Moni sotilaspoika ansaitsi itselleen rintamatunnuksen. On arvioitu, että sotilaspojat vapauttivat toiminnallaan n. 100.000 miestä rintamapalvelukseen. Muutamia sotilaspoikia kaatui tehtäviä suorittaessaan.

Suojeluskuntajärjestö sekä sotilaspoikaorganisaatio lakkautettiin valvontakomission määräyksestä syyskuussa 1944. Siinä yhteydessä hävitettiin suomalaisten toimesta perusteellisesti sotilaspoikien arkistot. Näin pyrittiin suojelemaan nuoria miehiä arvaamattomilta seurauksilta.

Liity jäseneksi tai kannatusjäseneksi?

Etelä-Kymenlaakson Sotilaspoikien Perinnekilta ry

Yhteystiedot

Puheenjohtaja Matti Paananen
Lepikönkatu 1 as 8, 49400 Hamina
040 537 0098
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

Sihteeri Pentti Snygg
Vapakuja 3 B, 49490 Neuvoton
040 556 6961
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.