Katsaus kiltamme toimintaan

Killan perustamisen alkuvaiheet

Kun Valvontakomissio syksyllä 1944 mahtikäskyllään lakkautti myös Sotilaspoika-järjestön, hävittivät suomalaiset arkistot, jotta vältyttäisiin mahdollisilta ikäviltä seurauksilta nuorten jäsenten kohdalla.
Sotilaspoikahenkeä ja -muistoja ei Valvontakomissio pystynyt hävittämään. Seurasi pitkä hiljainen kausi, vältettiin puhumasta koko asiasta.
Muutokset yhteiskunnassa ja Neuvostoliiton hajoaminen oli se tuuli, joka puhalsi pienen kipinän uudelleen liekkiin.
Tampereella perustettiin 29.5.1991 Sotilaspoikien Perinnekilta, jonka toimialueeksi määriteltiin koko Suomi. Etelä-Kymenlaakso oli mukana toiminnassa alusta asti yksittäisten sotilaspoikien kautta. Toiminta käynnistyi nopeasti myös paikallisosastojen perustamisella. Ennen paikallisosaston perustamista, sai yli sata sotilaspoikaa Kymenlaaksosta Tampereen kokoukseen valmistetun Sotilaspoikaristin, muistoristin osallistumisesta sotilaspoikatoimintaan. 
Paikallisen killan perustamistoimet käynnistyivät Haminan Päällystökerholle 29.12.1992 koolle kutsutun kokouksen päätöksellä. Koollekutsujina olivat Risto Auvinen, Lasse Harju, Viljo Harjunen ja Osmo Ruija.

Perustava kokous

Etelä-Kymenlaakson Sotilaspoikien Perinnekilta ry:n perustava kokous pidettiin Haminan Päällystökerholla 31.1.1993. Kokouksen puheenjohtajana toimi Simo Pyhälahti Virolahdelta. Perinnekiltojen Liittoa edusti sen puheenjohtaja Kalevi Holma. Kilta päätettiin perustaa yhdistysmuotoisena ja sen johtoon valittiin kiltatoimikunta. Kaikista toiminta-alueen kunnista valittiin edustaja johtoelimeen. Killan puheenjohtajaksi valittiin Lasse Harju Vehkalahdelta ja jäseniksi Jukka Suomalainen Miehikkälästä, Martti Talsi Virolahdelta, Viljo Harjunen Haminasta, Jaakko Harju Vehkalahdelta, Eero Koukila Kotkasta ja Reijo Hartikka Pyhtäältä. Jäseniä oli perustamisvaiheessa noin 200. Säännöt vahvistettiin 25.4.1993.
Maininnan ansaitsee valtakunnan tasolla käyty osin kiivaskin keskustelu jäsenoikeuksista. Osa halusi jäseniksi pelkästään ”oikeita” sotilaspoikia, vastapuoli myös perinteistä kiinnostuneita. Jälkimmäinen kanta voitti ilman repeämiä riveissä.

Toimelias liikkeelle lähtö

Kiltatoimikunnan nimi vaihtui hallitukseksi ja toiminta alkoikin vauhdilla. Ensimmäistä perinnepäivää vietettiin 31.7.1993. Merkittävä tapahtuma oli oman lipun hankinta. Sen naulaustilaisuus oli 6.9.1993 Päällystökerholla. Naulaajina toimivat suoritusjärjestyksessä: kenrmaj Matti Suokas, ev Kari Hietanen, vpj Viljo Harjunen, evl Risto Auvinen, Matti Talsi, Olavi Eronen, Paavo Mikkonen, Kauko Suurnäkki, Juha Parjanen, Jaakko Harju, Martti Talsi, Reijo Hartikka, Eero Koukila, Jukka Suomalainen ja pj Lasse Harju. Lippu vihittiin Liittopäivillä Kuopiossa 7.9.1993.
Ripeätä oli myös oman marssin aikaansaanti. Musiikkikapteeni Juhani Leinonen sävelsi kiltaveli Pertti Rainion sanoituksen ”Nuoret Sankarit”. Se tallennettiin levylle Sotilaspoikakuoron esittämänä ja Puolustusvoimien Varusmiessoittokunnan säestyksellä 17.11.1993.

Perinnetapoja syntyy

Jatkosodan aikana, 31.7.1944, sattui tapahtuma, jolla oli merkitystä killan toiminnalle. Sotilaspoika Arvo Harjunen (17-vuotias) oli ryhmän mukana palaamassa tehtävää suorittamasta, kun he joutuivat desanttien yllättämiksi. Arvo Harjunen haavoittui käydyssä tulitaistelussa. Hän menehtyi matkalla sairaalaan.
Viljo Harjunen halusi 1990 luvulla muistaa veljeään ja ryhtyi puuhaamaan sodan siviiliuhrien muistokiveä tapahtumapaikalle. Kymen Jääkäripataljoonan Kilta tuli avuksi hankkeeseen. Sen seurauksena paljastettiin 31.7.1991 muistokivi Rajasuon maastossa. Muistomerkki siirtyi 1993 Perinnekiltamme hallintaan ja tuosta päivämäärästä tuli killan perinnepäivä.
Perinnepäivän vietto 31.7. on tietenkin katkeamaton ketju killan historiassa. Juhlan muodotkin ovat vuosittain samantyylisiä. Ne ovat arvokkaita, henkensä ja esiintyjiensä puolesta mieliinpainuvia. Kerran aikaisemmin, 1997, ne on vietetty muualla kuin Raja-
suon muistokivellä, mutta vuodesta 2011 alkaen siirrettiin tilaisuus pidettäväksi Virolahden kirkolla ja Pitäjäntuvalla. Syynä tähän oli suhteellisen pitkä ja vaikeakulkuinen polku autotieltä muistokivelle. Ikääntyville joukoille kulku kävi ylivoimaiseksi. Seppelpartio ja lippuvartio toki käy Rajasuolla.
Vuodesta 2006 lähtien on Suojeluskunta- ja sotilaspoikien muistokivi Haminan Kesäpuistossa kunniakäynnin kohteena vuosittain 17.6.
Matkat taistelupaikoille kuuluvat tärkeänä osana toimintaan. Karjalan Kannaksella, Laatokan Karjalassa sekä Aunuksessa on käyty tähän mennessä 15 kertaa. Niistä tuonnempana lisää. Kolme kertaa on käyty Virossa, nähty lähes kaikki kulmat naapurista.
Mustamaan linnakesaari on myös hyvin suosittu kohde. Joka kesä vuodesta 1998 alkaen sinne vaellettiin Kotkan Rannikkopataljoonan (ja edeltävien joukko-osastojen) suosiollisella myötä-vaikutuksella. Linnakkeella asevelvollisena palvellut, nyt jo edesmennyt kiltaveli Erkki Talsi toimi näillä retkillä erinomaisena oppaana. Retket loppuivat Puolustusvoimien lakkautettua Kotkan Rannikkopataljoonan.

Matkailu avartaa

Kaakonkulman asukkaille on sota läheisempänä koettua kuin Sisä-Suomessa. Siksi Kannaksen taistelupaikat ovat kiinnostavia, osalle joukosta jopa koettuja kohteita. Kävelevä sotahistorian kirja, entinen maaherra Matti Jaatinen, toimi usealla matkalla oppaana tavalla, joka herätti pysyvän kiinnostuksen paikkoihin ja tapahtumiin. Kun omasta joukosta löytyi myös sotatapahtumia tuntevia opastajia, ovat matkalaiset olleet tyytyväisiä mukaan lähdöstään. Nimet Martti Talsi, Kauko Suurnäkki ja Aimo Kiukas muistetaan tässä yhteydessä.
Näillä matkoilla on käyty Tali-Ihantalassa, Summassa, Valkeasaaressa, Viipurissa ja sen edustan saarilla. Tututuksi ovat tulleet niin Taipaleenjoen tantereet kuin Valkeasaarikin. Pietarista on kuljettu Aunukseen, Salmiin, Pitkärantaan, Nietjärvelle ja Sortavalaan ja
kaikki siltä väliltä. On ihmetelty, että kuinka kukaan on voinut selvitä hengissä näistä paikoista ja taisteluista.
Viron saaret, Hiidenmaa ja Saarenmaa, on tutkittu. Ensin mainitun saaren museon johtajan Urmas Selirandin vauhdikkaalla johdolla. Toisella matkalla kuljettiin Itä-Viron puolella Sinimäellä ja Tarton läheisyydessä Pupastveren taistelupaikalla, kummassakin oppaana Suomen-poika Villem Ahas. Unohtaa ei sovi Esko Nevamaata, jonka viron kielen taito ja pitkäaikainen oleskelu Virossa antoi paljon lisätietoa veljeskansan elosta ja olosta.

Näkyviä muistomerkkejä

Kilta on ollut monessa mukana pysyvän jäljen jättämisessä jälkipolville, näkyvimpänä on tietenkin Suojeluskunta- ja sotilaspoikien muistokivi Haminan Kesäpuistossa. Ajatus hankkeesta heräsi 2004 silloisen puheenjohtajan Viljo Harjusen mielessä hänen palatessaan kotiin Kajaanista. Siellä oli juuri paljastettu sotilaspoikien muistomerkki.
Asia lähti liikkeelle heti neuvottelulla Haminan kaupungin johdon kanssa sijoituspaikasta. Hallitus päätti 10.6.2005 selvitysten pohjalta lähteä viemään ajatusta toteutukseen. Perustettiin toimikunta, joka ryhtyi hankkimaan varoja kunnilta ja liikelaitoksilta.
Suopea suhtautuminen pyytäjiä kohtaan johti siihen, että muistomerkki voitiin paljastaa 17.6.2006. Tilaisuudesta tuli arvokas isänmaallinen maanpuolustusjuhla. Tervehdyspuheessaan puheenjohtaja Harjunen kertoi muistomerkin hankinnasta, kiitti lahjoittajia ja killan jäsenistöä. Paljastuspuheessa Kauko Suurnäkki taustoitti sotilaspoikien merkitystä ja sanoi lopuksi: ”Tämä muistomerkki on näiden vuosikymmenten jälkeen pysyvänä osoituksena siitä, että vaikeina aikoina tarvitaan tavanomaiset mitat ylittävää uhrimieltä ja toimintatarmoa. Sitä löytyi noiden aikojen sotilaspojista aivan riittävästi.” Voiko sen paremmin sanoa.
Puheenjohtaja Harjunen luovutti muistokiven Haminan kaupungin haltuun. Sen vastaanotti kaupunginjohtaja Hannu Muhonen.
Suojeluskunta- ja sotilaspoikien toimintaan liittyviä muistolaattoja on kiltamme toimesta kiinnitetty Haminan Puistotalon 31.7.1994 (ent. Suojeluskuntatalo), Karhulan Sammontalon (Suojeluskuntatalo) ja Aholan talon 31.7.2010 (Virolahden Suojeluskunnan Esikunta) seinään. Kannusjärvellä paljastettiin 29.6.2008 ilmavalvonnan muistolaatta. Viimeisin muistolaatta paljastettiin 17.6.2012 Salpa-aseman HT-linjan estekiveen kiinnitettynä ensimmäisen puheenjohtajamme Lasse Harjun kotipihassa Salmenkylässä.
Lisäksi jäsenistömme on ollut aloitteentekijänä useassakin aihepiiriin liittyvissä muistomerkeissä, mutta niissä ei kiltamme ole ollut varsinainen toimija.

Laulu syömmet aukaisee

Ensimmäinen killan puheenjohtaja Lasse Harju oli monen muun harrastuksen lisäksi innokas kuoromies. Hän kutsui koolle perustamisvuonna lauluveljiä ja näin syntyi Kiltakuoro. Se muuttui Sotilaspoikakuoroksi 16.10.1996. Laulun johtajana toimi Kauko Toikka. Vuotta myöhemmin, 10.12.1997, tuolle pohjalle perustettiin Etelä-Kymenlaakson Veteraanikuoro. Laulajiksi saatiin veteraaneja rannikon kunnista. Tahtipuikkoa heilutti musiikkimajuri Pekka Repo apunaan Kauko Toikka. Siitä alkaen on kuoroa kuultu kaikissa killan tilaisuuksissa ja esiintymisiä on ollut paljon muuallakin. Kiinteä yhteistyö Pohjois-Kymenlaakson Sotilaspoikakuoron kanssa on jatkunut pitkään ja jatkuu edelleen. Kuoron puheenjohtaja on Risto Rahkonen.
Ansioituneelle kuoronjohtajalle Kauko Toikalle luovutettiin killan vuosikokouksessa 15.2.2012 Tasavallan Presidentin myöntämä Director Cantus arvonimen nimityskirja. Kunnioitettu kiltaveljemme kutsuttiin viimeiseen iltahuutoon 26.10.2021.

Hengellinen työ

Hengellinen työ eri muodoissa on kuulunut aina killan toimintaympäristöön. Hengen ravinnon tarve on kasvanut vuosien saatossa jäsenistössämme. Asia lienee luonnollinen ikääntymisen myötä. Todettiin Liittopäivien aikana kirkon olevan täynnä kuulijoita ja ehtoollispöytä täyttyi moneen kertaan. Esko Nevamaan ehdotuksesta päätettiin ryhtyä järjestämään jäsenistölle kirkkopyhä kerran vuodessa. Asiaa kehiteltiin ja lopputuloksena oli tilaisuuden järjestäminen vuorovuosin Kouvolan veljeskillan kanssa. Käytäntö aloitettiin 2010 ja siitä on tullut runsaasti ihmisiä kokoava tapahtuma.

Jäsenistö

Ensimmäisen toimintavuoden päättyessä oli jäseniä 237. Seuraavana vuonna ylitettiin kolmen sadan raja ja sen alle ei ole menty kertaakaan. Lievät notkahdukset ovat havaittavissa matkan varrella, mutta v. 2008 alkaen on joukkomme kasvanut ollen v. 2015 lopussa 420 jäsenen määrällä maamme suurin sotilaspoika-kilta.
Jäsenistön keski-ikä oli v. 2001 lopussa 70,1 vuotta, sama lukema v. 2015 oli 71,6. Se osoittaa, että joukkoon on tullut nuorempaakin väkeä, muutoinhan lukema olisi paljon korkeampi. Jäsen-määrästä oli v. 2015 lopussa sotilaspoikia 133 ja heidän keski-ikänsä 86,1 vuotta. Jäsenistömme määrä 2019 vuoden lopussa oli 410. Tästä määrästä oli sotilaspoikia 81, pikkulottia 5, kannattajajäseniä 303 ja perhejäseniä 21 henkilöä. Sotilaspoikien keski-ikä oli 89,7 vuotta. Luonnollinen poistuma on viime vuosina lisääntynyt ja vertailun vuoksi em lukemat olivat v. 2021 lopussa: jäseniä 396, joista sotilaspoikia 63, keski-ikä 91,7 vuotta, pikkulottia 3, perhejäseniä 20 ja varsinaisia jäseniä 310. Tänä vuonna 2021 jäsenmäärämme putosi alle neljän sadan.

Postinumeroiden perusteella tutkittuna ovat jäsenmääriltään suurimmat kunnat v. 2021 Hamina 166 jäsentä ja Kotka 101 jäsentä. Erikoisuutena mainittakoon joukkoomme kuuluvan kolme Ahvenanmaalla asuvaa. Ulkomailla pysyvästi asuvia on 2. Naisia varsinaisista jäsenistä on 26.

Huomionosoitukset jäsenistölle

Järjestöllä on monia mahdollisuuksia palkita ansiokas työ: Sotilaspoikaristi on kaikkien varsinaisissa sotilaspoikatehtävissä toimineiden kunniamerkki. Sen lisäksi Perinneliitto voi myöntää killan esityksestä ansiomitaleja, joita on kolme luokkaa: pronssinen, hopeinen ja kultainen. Korkein killan huomionosoitus on kunniajäsenyys. Kunniapuheenjohtajiksi on nimetty  Viljo Harjunen, v. 2007 ja Kauko Suurnäkki, v. 2017 . Kunniajäseniksi on kutsuttu Kalervo Hauhio, v. 2001, Tapio Raikkola, v. 2008, Leif Häggblom, v. 2015 ja Ilkka Hankkila v. 2019.

Sotilaspoikien Perinneliiton korkein huomionosoitus, Liiton pienoislippu, on myönnetty Viljo Harjuselle, Leif Häggblomille ja Matti Haapaselle. Leif Häggblomille on ojennettu Liiton uusin huomionosoitus, Sotilaspoika-plaketti numero 3.

Talous

Suuret hankkeet laittavat pienen jäsenmaksun turvin toimivan yhdistyksen talouden tiukalle. Näin on tapahtunut myös killassamme. Näistä vaikeuksista on kuitenkin selvitty kunnialla hallituksen, tukijoiden ja jäsenistön toimenpiteillä. Suuri kiitos kuuluu uskollisille tukijoillemme, joihin kuuluvat kunnat, yritykset ja yksityiset henkilöt. Puolustusvoimat ovat ojentaneet auttavan kätensä käytännön järjestelyihin ja mahdollistaneet mm. liittopäivien järjestämisen. Markkina-toimikunnan uuttera työ kahvin, munkkien ja makkaran myynnissä toritapahtumissa on tuonut rahaa toimintaamme. Samalla olemme olleet heidän ansiostaan näkyvissä suuren yleisön keskuudessa.

Sotilaspoikien Perinneliitto ry

Perinneliittoon on yhteyttä pidetty tiiviisti. Liiton luottamuksen osoituksena killallemme voidaan pitää, että olemme saaneet kahdesti järjestää valtakunnallisen tapaamisen Haminassa. Ensimmäiset järjestämämme Perinneliiton liittopäivät pidettiin 4.–5.8.1995. Pari vuotta toimineelle yhdistykselle tehtävä oli haastava. Kaikki meni kuitenkin hienosti. Toinen vastaava koitos oli 8.–9.8.2009. Juhlaorganisaatio teki parhaansa ja onnistui täydellisesti. Näin voidaan sanoa, koska Perinneliitto nimesi kiltamme ”Vuoden killaksi”.

Perinneliiton hallitukseen ovat kuuluneet killastamme Lasse Harju 1995 -1996 ja Viljo Harjunen 2003 - 2008. Vuoden 2015 liittokokous valitsi kiltamme varapuheenjohtaja Matti Haapasen liiton hallituksen varsinaiseksi jäseneksi.
Perinneliitto on laatinut ehdotuksen vuosien 2016 - 2025 strategia- ja toimenpideohjelmaksi, joka on lausunnolla killoissa vuoden 2016 alussa. Se on sittemmin otettu ohjenuoraksi toiminnalle.

Julkaisutoiminta

Killan toiminnasta on julkaistu kolme historiikkia: Kymmenvuotistaipaleesta v. 2003 ”Sotilaspojista kiltaveljiksi”, tekijöinä Pentti Näppi, Tapio Raikkola ja Pertti Rainio. ”Etelä-Kymenlaakson Sotilaspoikien Perinnekilta ry 1993-2013”, toimituskunta Ilkka Hankkila, Terho Ahonen, Hannu Levänen ja Jaakko Bergqvist. Neljännesvuosisataista toimintaa juhlistettiin kirjalla nimeltään ”Tiet isäin”. Kirjan toimittivat Matti Haapanen ja Heikki Tiilikainen.

Lisäksi on toimitettu killan vuosijulkaisua lehden muodossa n. 10 vuoden ajan. Julkaisun nimi oli ”Tiet isäin”. Toimittajina olivat vuorollaan Jouko Soihtu ja Ilkka Hankkila.

Toimintatilanne tänään

Pari vuotta on ollut rajoitteiden takia toiminnallisesti hankalia. Korona-epidemia on lähes pysäyttänyt aktiivisen toiminnan. Siitä huolimatta kiltamme on pyrkinyt toteuttamaan perinne-toimintaamme olennaisesti kuuluvat tapahtumat. Osallistumista on jouduttu rajoittamaan ja muotoja muuttamaan. Kuitenkin voidaan todeta, että sotilaspoikahenki on korkealla ja intoa on kovasti ja se auttaa kestämään parempien aikojen odotuksen yhdistystoiminnassa.

Veteraanitoiminnan uusi suuntaus

Varsinaisten sotaveteraanien joukko pienenee nopeata vauhtia. Tammenlehvän Perinneliitto, perustettu 2003, on tehnyt työtä sotien 1939-1945 ja veteraanien perinteiden vaalimiseksi. Perustajajäseninä olivat veteraaniliitot ja siihen on liittynyt yhteisöjä, jotka ovat kiinnostuneita, halukkaita ja kykeneviä osallistumaan perinnetyöhön. Liiton jäsenistön muodostaa tällä hetkellä tunnettujen ja arvostettujen yhteisöjen joukko.

Sotilaspoikien Perinneliitto ry on tuossa joukossa mukana. Perinneliiton edellinen puheenjohtaja, prikaatikenraali Hannu Luotola, on valittu Tammenlehvän Perinneliiton hallitukseen sotilaspoi-kien mandaatilla.

Kiltamme jatkaa toimintaansa yhteistyössä Tammenlehvän Perinneliiton paikallisten osastojen kanssa, kuitenkin säilyttäen omat perinteensä ja toimintatapansa.

Katse tulevaisuuteen

Niin kuin edellä olevat otteet yhdistyksen toiminnasta kertovat, kiltamme työlle on ollut tarve ja tarkoitus. Sotilaspoikien kiltatoiminnan jatkuvuuden kannalta on ensiarvoista saada riveihin perinnetyöstä kiinnostuneita toimijoita, isiensä ja äitiensä työtä arvostavia ihmisiä. Sotilaspoikien perinteiden taltioiminen ja vaaliminen ja heidän työnsä merkityksen ymmärtäminen on tärkeää. Se on tärkeää siksi, että sotien jälkeen syntyneet sukupolvet havaitsisivat ja tajuaisivat itsenäisyytemme arvon. Kun he oivaltavat, että heidän vanhempansa, isovanhempansa ja sukunsa ovat olleet Suomen itsenäisyyttä nurkumatta, velvollisuudentuntoisesti ja kouriintuntuvasti turvaamassa, sen arvokkaammaksi he Suomen itsenäisyyden ja sen säilymisen kokevat. Jos ja kun näin käy, uusia perinnetyön tärkeyden oivaltavia ihmisiä kiltatehtäviinkin löytyy. Sotilaspoika-tehtävissä olleet, nykyisin jo iäkkäät miehet, ansaitsevat nähdä, että heidän työnsä ei ole ollut turha ja että työ jatkuu.

Koonnut Ilkka Hankkila

Päivittänyt 8.3.2022 Ilkka Hankkila