KIRKKOPYHÄ IITISSÄ 8.9.2019 (matkakertomus)

Perinnekiltojen yhteinen kirkkopyhä Iitin kirkolla.

Kuvassa Iiitin nykyinen puukirkko.

Sunnuntaina 8.9.2019 vietettiin Pohjois-Kymen Sotilaspoikien Perinnekillan ja Etelä-Kymenlaakson Sotilaspoikien perinnekillan yhteistä ”Kirkkopyhää” Iitin kirkolla hienon sään vallitessa. Me ”etelän” kiltalaiset saavuimme paikalle noin 30 hengen voimin. 

Iitin nykyinen puukirkko on valmistunut 1693. On ns ristikirkko, 900 paikkainen ja saanut mallinsa Tukholmassa sijaitsevasta Katariinan kirkosta. Kirkkoa on korjattu useamman kerran sen jälkeen. Katolla on nykyisin betonipaanut puupaanujen sijaan. Nykyinen alttaritaulu on Felix Frangin maalaama vuonna 1917. Edellinen alttaritaulu (1830-1917) oli Carl Peter Elfströmin maalaama ”Ylösnousemus”. Nykyiset urut ovat vuodelta 2001 ja ovat tyylikopio vuoden 1884 Zachariassenin rakentamista mekaanisista uruista. Kirkkomaalla oleva kellotapuli on rakennettu vuonna 1693. Kirkkotarhaan on haudattu yhteensä 258 sankarivainajaa.

Messu alkoi kirkossa klo 10.00. Saarnasta vastasi kappalainen Ville Hiltunen apunaan Pauli Similä, joka myös ”pohjoisen” killan sihteeri. Upeasti olivat Suomen ja molempien kiltojen liput alttarin lähellä.

Pohjois-Kymen Sotilaspoikakuoro ja Veteraanikuoro esittivät messun yhteydessä kappaleet ”Sanctus”, ”Angnus Dei” ja ”Nuoret sankarit”. Kuoronjohtajina toimivat Pekka Ainali ja Erkki Kapiainen. Pohjois-Kymen puheenjohtaja Mikko Pesälä ja Harry Heikari lukivat päivän sanaa. Kolehti kerättiin Lähetysyhdistys Kylväjän kautta ulkomaiseen apuun.

Ehtoollisen jälkeen kokoonnuttiin sankarihautausmaalle, missä suoritettiin seppeleen lasku sankarihaudalle. Oli hieno asia järjestää seppeleen lasku messun jälkeen, jolloin suuri osa kirkkoväestä jäi seuraamaan arvokasta tilaisuutta. Laskijoina toimivat perinnekiltojen puheenjohtajat Mikko Pesälä ja Matti Haapanen sekä Rauno Jaakkola. Kunniavartiossa seisoivat Iitin reserviläisistä kapteenit Juha Virtanen ja Pekka Mertakorpi.

Yhteinen kahvitilaisuus oli järjestetty Iitin seurakuntatalolle kirkon naapuriin. Väkeä oli runsaasti, noin 80 henkeä, joista osa nautti kahvit kuistilla. Seurakuntatalo on siirretty nykyiselle paikalle 1898 ja toimi ennen kunnanhuoneena, toimien samalla rippikouluhuoneena ja käräjätupana.

Kahvitilaisuuden yhteydessä pitivät Esa Anttas ja Martti Hietalahti esitelmän ”Asekätkennästä Iitin seudulla”. Saimme paljon uutta ja kiinnostavaa tietoa pienessä ajassa. Kuorot esittivät yhdessä kappaleen ”Kaikukoon laulu maamme”, jonka johti ja säesti Pekka Ainali pianolla ja Arvo Saaristo viululla.

Mikko Pesälä käytti puheenvuoron kuten Matti Haapanenkin, joka samalla toivotti Pohjois-Kymen killan tervetulleeksi ensi vuonna Haminaan.

Ennen kuin varsinainen kotimatka alkoi, niin poikkesimme Lauri Vaalgamaan suvun hallussa olevalla Iitin pappilalla poimimassa kriikunoita. Onneksi Laurilla oli muovipusseja mukana marjoille.

Japi-Matkojen ja Ossi Tulkin turvallisella bussikuljetuksella saavuttiin hyvissä ajoin kotikonnuille.  Matkanjohtajana ja järjestelijänä toimi jäsen Esko Nevamaa totuttuun tapaan - mainiosti.

 

Iitin kirkon kellotapuli.

Urkuparvi

Alttari ja komeat liput.

 

Kappalainen Ville Hiltunen.

Pauli Similä.

Mikko Pesälä lukemassa päivän sanaa.

Harry Heikari lukemassa päivän sanaa.

Ehtoollinen.

Seppeleen lasku sankarihaudalle. Vasemmalla Rauno Jaakkola, Matti Haapanen ja Mikko Pesälä.

Sankarihaudalla.

Kunniavartiossa Pekka Mertakorpi ja Juha Virtanen.

Seurakuntatalo.

Kahvitus meneillään.

Esa Anttas ja asekätkentä.

Martti Hietalahti, toinen luennoitsija asekätkennästä.

Vasemmalla kuoron johtaja Pekka Ainali säestää pianolla ja Arvo Saaristo viululla.

Kuorot laulavat yhdesä "Kaikukoon laulu maamme".

Iitin vanha pappila.

"Kriikunoita mä metsästän...."

Teksti ja kuvat Matti Paananen

Liity jäseneksi tai kannatusjäseneksi?

Etelä-Kymenlaakson Sotilaspoikien Perinnekilta ry

Yhteystiedot

Puheenjohtaja Matti Paananen
Lepikönkatu 1 as 8, 49400 Hamina
040 537 0098
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

Sihteeri Pentti Snygg
Vapakuja 3 B, 49490 Neuvoton
040 556 6961
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.